Fimpec Group on kasvanut asiakkaidensa kumppanina uusia huippu­osaajia hou­kuttelevaksi työpaikaksi

”Fimpecin rooli asiakkaidemme äärimmäisen mielenkiintoisissa hankkeissa herättää kiinnostusta alan asiantuntijoissa ja työnhakijoissa. Projekteissamme näkyvät uusimpien teknologioiden kehitys, vihreä siirtymä sekä kestävän kasvun merkitys”, kertoo henkilöstöjohtaja Erica Kraufvelin-Lämsä Fimpec Groupista.

Vuonna 2022 Fimpec Groupin henkilöstömäärä kasvoi noin 140 henkilöllä. Heistä lähes 100 henkilöä valitsi Fimpecin uudeksi työpaikakseen ja osa siirtyi Fimpecille yritys- ja liiketoimintaostojen kautta.

”Palvelujemme kysyntä on kasvanut ja monipuolistunut viime vuosina. Ja kun luottoa on, me haluamme uudistaa palvelujamme ja kasvaa myös uusille osaamisalueille. Osaamisen laajentaminen ja syventäminen sekä onnistuminen eri alojen asiantuntijoiden rekrytoinnissa ovat keskeisiä kasvutekijöitä Fimpecille”, sanoo Kraufvelin-Lämsä.

Tarvitaan kokemusta ja palavaa halua ratkaista asioita uudella tavalla

Fimpec on ollut mukana monissa eri alojen teollisuusprojekteissa jo yli 50 vuoden ajan. Tiimeissä arvostetaan sekä syvällistä kokemusta teknisesti ja laadullisesti vaativista hankkeista että tuoretta osaamista.

”Tälläkin hetkellä suunnittelijoitamme on mukana Oulussa sijaitsevan paperitehtaan prosessimuunnoksessa, jonka muutossuunnittelussa olemme olleet mukana jo 1990-luvulla ja jälleen myös  2020-luvulla”, kertoo Jukka Nieminen, Fimpec Groupin toimitusjohtaja.

Teollisuudessa haetaan uusia ratkaisuja taloudellisuuden, ilmastovaikutusten ja energiatehokkuuden näkökulmista. Fimpecin osaamisen laajuus ja monipuolisuus varmistaa uusien ratkaisujen kehittelyn.

”Suunnittelemme ja toteutamme ratkaisuja, jotka kurovat ratkaisun edellä mainittujen näkökulmien välille. Uskomme siten olevamme asiakkaidemme kanssa mukana kestävän talouden ja elinympäristön välisen rakenteen kehittämisessä”, Nieminen jatkaa.

Energiamurros on nyt entistä nopeatempoisempi

Fimpecin asiakkaat toimivat eri teollisuuden sektoreilla sekä energia- ja sitä lähellä olevilla toimialoilla. Yhteistä kaikille asiakkaille on energiamurroksessa toimiminen.

”Asiakkaamme pyrkivät ennakoimaan ja etsimään uusia ratkaisuja, samaan aikaan kun he toteuttavat vihreään siirtymään liittyviä nykyisiä hankkeitaan. Tässä vauhdissa tarvitaan entistä enemmän tukea suunnan hakemiseen ja investointipäätösten tekemiseen sekä niiden suunnitteluun ja toteutukseen. Tähän kysyntään vastaamme koko yrityksessä, kaikkien palvelujemme osalta, mutta tuoreimmat kehitysaskelet liittyvät Fimpec Energy Services -palveluun ja Fimpec Consulting Oy:n palveluihin”, Jukka Nieminen sanoo.

Kasvu kohti kansainvälisiä markkinoita jatkuu

Palvelutarjoaman ja osaamisen kehittämisen rinnalla Fimpecissä on aina kulkenut työskentely asiakkaiden kansainvälisissä hankkeissa.

”Tänä päivänä rakennamme kansainvälistä ulottuvuuttamme monin tavoin: olemme edelleen asiakkaidemme hankkeissa tiiviisti mukana. Lisäksi Fimpec Node Oy kasvattaa kansainvälistä verkostoaan Suomessa ja ulkomailla. Ruotsissa ja Virossa olemme läsnä tytäryhtiöidemme kautta. Olemme aito kansainvälistyvä kasvuyritys”, Erica Kraufvelin-Lämsä selventää.

Monimuotoisuudesta kasvaa vahva kehityskaari, joka vie eteenpäin

Konsultointi-, suunnittelu- ja projektijohtopalveluja eri teollisuuden- ja energia-alan toimijoille Suomessa ja ulkomailla tarjoava Fimpec on yrityskulttuuriltaankin monipuolinen.

”Osaamisaloja on monia, mikä tarkoittaa, että meillä on paljon erilaisia ihmisiä, monia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tämä tuli esiin muun muassa yrityskulttuuriamme tutkittaessa syksyllä 2022. Olemme monimuotoinen, kehittyvä yritys, jossa kollegat arvostavat mielipiteiden vaihtoa ja oppimista”, Kraufvelin-Lämsä kuvailee.

Hän uskoo, että monimuotoisuudesta kasvaa vahva kehityskaari, joka myös houkuttaa uusia osaavia henkilöitä Fimpeciin.

”Jo kahden ensimmäisen kuukauden aikana tänä vuonna olemme rekrytoineet 26 uutta asiantuntijaa tiimeihimme. Tehtäviimme, palveluihimme ja asiakkuuksiimme voit tutustua osoitteessa fimpec.com. Mutta ennen kaikkea, ota yhteyttä meihin, niin keskustelemme todella mielellämme kanssasi tulevaisuuden työstäsi Fimpecissä”, Erica Kraufvelin-Lämsä kannustaa.

(Kuvassa ylhäällä Mila Viksilä, joka aloitti vuoden 2023 alussa työt Fimpecissä hän oli jo 400:s fimpeciläinen! Mila työskentelee tietomallintamisen ja kustannuslaskennan asiantuntijana kustannusjohtamisen tiimissä.)


» Avoinna olevia tehtäviä voit katsoa täältä. Sieltä löydät myös tehtäväkohtaisesti henkilöitä, jotka kertovat sinulle mielellään lisää Fimpecistä.


Energy Week 2023 – tule tapaamaan meitä!

Keskustelua käydään tapahtuman agendan mukaan: energia ja ympäristö, tuuli- ja uusiutuva energia, kaasu ja energian varastointi. Nämä kaikki teemat yhdistävät jo nyt meitä, asiakkaitamme ja kumppaneitamme. Odotamme aktiivista, uutta ideoivaa kanssakäymistä!

Nähdään Vaasassa, tule tapaamaan meitä osastolle A26!

Osoite: Vaasan kaupungintalo, Senaatinkatu 1, Vaasa

Tutustu tapahtumaan: » https://www.energyweek.fi/

Fimpec Energy Services vastaa energia­murroksen aiheuttamaan kovaan kysyntään

Fimpecin asiakkaat edustavat energiatoimialaa monipuolisesti: toisella laidalla ovat sähkön jakeluyritykset, jotka panostavat verkkoihin uusiutuvan energian tuotannon kasvaessa merkittävästi. Toisessa ääripäässä ovat uusia energian tuotanto- ja varastointiratkaisuja kehittävät ja toteuttavat start-up-yritykset.

”Näiden välissä on iso joukko aktiivisia, energiamurroksen eri vaiheissa toimivia teollisuuden, infran ja kiinteistöalan toimijoita, joiden tavoitteena on siirtyä tuotannossaan uusien, puhtaampien ratkaisujen käyttäjiksi”, kertoo Sami Nissinen. Nissinen on nimitetty Fimpec Energy Services -yksikön operatiiviseksi johtajaksi 3.1.2023 alkaen.

Energiamurrosta vauhdittavat tiukkojen tavoitteiden lisäksi uusien teknologioiden nopea kehitys ja käyttöönotto

Ratkaiseva asia energiamurroksessa on sähköistyminen eli siirtyminen fossiilisesta energiasta uusiutuvalla tavalla tuotettuun sähköön. Lämmöntuotannon sähköistämisessä tarvitaan uusia teknologioita. Polttamalla tuotetusta lämmöstä siirrytään esimerkiksi sähkökattiloihin, lämpöpumppuihin ja geotermisen energian hyödyntämiseen.

”Asiakkaamme ovat ottaneet käyttöön uusia ratkaisuja ja teknologioita uusissa ja nykyisissä laitoksissa kiihtyvällä tahdilla. Näissä projekteissa autamme asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti esisuunnittelusta toteutukseen asti, tarpeen mukaan vaihdellen”, kuvailee Sami Nissinen.

Vetytalouden kehityksessä ollaan Suomessa aallonharjalla – Fimpec mukana jo ensimmäisissä projekteissa

Uusiutuvalla sähköllä tuotettu vety, niin kutsuttu vihreä vety, mahdollistaa päästöjen leikkaamisen sielläkin, missä suora sähköistäminen ei ole mahdollista. Vety tarjoaa myös mahdollisuuden sähkön ylituotannon varastoimiseen synteettiseksi polttoaineeksi, jota voidaan käyttää sähkön ja lämmön kulutuksen sekä tuotannon vaihtelun tasoittamiseen.

”Vaikka vetytalouteen liittyvä osaamisemme on vakuuttavaa, niin voimme myös ylpeänä sanoa, että hankkeet ovat niin tuoreita ja uusia, että me opimme ja omaksumme koko ajan uusia asioita. Olemmehan me aallonharjalla yhdessä asiakkaidemme kanssa”, Nissinen sanoo.

Energiapalveluiden kysyntä on poikkeuksellisen korkealla tasolla

Energiakysymyksiä ei voi kokonaan erottaa omaksi aihepiirikseen, koska ne leimaavat vahvasti niin teollisuuden, rakentamisen kuin infrasektorinkin asiakkaiden päätöksiä.

”Energiaosaamisen tarve koskettaa meitä kaikkia. Syventämällä ja laajentamalla osaamistamme pystymme sekä tarjoamaan ratkaisuja erityiskysymyksiin että tarjoamaan koko Fimpecin organisaation kautta vahvaa energiaosaamistamme kaikille asiakkaillemme”, Sami Nissinen vakuuttaa.

Kohdennettua osaamista energiateollisuuden vauhtiin vastaten

Sami Nissisen kanssa energialiiketoimintaa kehittää Susanna Vähäsarja, joka on nimitetty energiayksikön suunnittelupäälliköksi. Hän kertoo, että kaikki uudessa yksikössä työskentelevät henkilöt ovat perehtyneet syvällisesti energiatoimialaan.

”Energiamurrokseen liittyvät toimeksiannot työllistävät jo nyt kymmeniä henkilöitä Fimpecissä. Meillä on jatkuvasti auki lukuisia uusia rooleja energiasuunnittelun alueella. Tehtäväni on tarjota energiasuunnittelun parhaille osaajille erinomaiset työskentelyolosuhteet sekä mielenkiintoisimmat projektit.”

Fimpec Energy Services vastaa energiasektorin asiakkaiden tarpeisiin

”Samaan aikaan kun julkinen keskustelu käy vihreän siirtymän ja vetytalouden teemojen ympärillä, on asiakkaillamme suuri paine toteuttaa energiasektorin murrokseen liittyviä hankkeita. Haluamme tukea tätä muutosta Fimpec Energy Services -yksikön avulla. Tavoitteenamme on seuraavan kahden vuoden aikana kasvaa orgaanisesti yli 100 hengen yksiköksi, mahdollisten yritysostojen nopeuttaessa tahtia”, kertoo Jukka Nieminen, Fimpec Groupin toimitusjohtaja.

Lisätietoja

Jukka Nieminen, toimitusjohtaja, Fimpec Group
puh. +358 40 557 4547 tai jukka.nieminen(@)fimpec.com

Sami Nissinen, operatiivinen johtaja, Fimpec Energy Services
puh. +358 40 348 5401 tai sami.nissinen(@)fimpec.com

Susanna Vähäsarja, suunnittelupäällikkö, Fimpec Energy Services
puh. + 358 40 348 5664 tai susanna.vahasarja(@)fimpec.com


Fimpec on projektijohtamiseen ja suunnitteluun erikoistunut huippuosaaja. Toimimme projektikonsulttina niin teollisuuden ja energia-alan suurissa investointihankkeissa kuin erityisasiantuntijana kiinteistö- ja infrasektoreilla. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 30,3 miljoonaa euroa ja työllistämme yli 350 huippuasiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla.

Fimpec laajentaa mineraaleihin ja akkukemi­kaaleihin ostamalla Chemitec Consulting Oy:n liiketoiminnan

Chemitec Consulting Oy on vuonna 1986 perustettu konsultointi- ja suunnittelupalveluita tarjoava insinööritoimisto, joka on erikoistunut kemiantekniikkaan, prosessisuunnitteluun, energiateollisuuteen, ympäristötekniikkaan sekä mineraalien prosessointiin. Yrityksen palveluksessa työskentelee seitsemän henkilöä, jotka ovat viittä eri kansallisuutta.

”Nyt toteutuneella kaupalla vahvistamme Fimpecin kansainvälistymistä. Chemitec on jo hyvin kansainvälisesti toimiva yritys ja sen liiketoiminnan ostaminen sopii hyvin kansainvälistymisstrategiaamme”, Fimpec Groupin toimitusjohtaja Jukka Nieminen sanoo.

”Kyseessä on korkean osaamisen yhtiö, joka myös laajentaa toimintaamme uusille alueille.  Kaupalla saamme aivan uutta osaamista ja jalansijaa mineraalien prosessointiin ja kemianteollisuuden puolelle sekä vahvistamme kasvussa olevaa energiatoimialaamme”, Fimpecin kehitysjohtaja Frans Jokinen jatkaa.

Chemitecin kaikki käynnissä olevat asiakastoimeksiannot ja sopimukset jatkuvat kaupan toteutumisen jälkeen normaalisti. Samalla Chemitecin asiakkaille tulevat tarjolle Fimpecin projektinjohto- ja suunnittelupalvelut. Liiketoimintakaupan myötä Fimpec Nodeen siirtyy kuusi työntekijää. Chemitecin toimitusjohtaja Luis Rudolphy tullaan nimittämään Fimpec-konsernin kansainvälisen myynnin johtotehtäviin.

”Meille kyseessä oli seuraavan askeleen ottaminen. Fimpecissä pääsemme osaksi suurempaa konsernia, mikä mahdollistaa osallistumisen suurempiin toimeksiantoihin ja hyödyntää osaamistamme niissä. Nyt tehty kauppa tarjoaa selkänojaa kansainväliseen kasvuun”, Rudolphy arvioi.

(Kuvassa vasemmalta Frans Jokinen ja Ana Reinbold Fimpecistä, Luis Rudolphy, Erlin Sapei, Pelin Altinkaya ja Michael Haas Chemitecistä sekä Carolina Blanco ja Saurabh Dwivedi Fimpecistä.)

Lisätietoja

Kehitysjohtaja Frans Jokinen, Fimpec
p. 045 359 4828, frans.jokinen(at)fimpec.com

Toimitusjohtaja Luis Rudolphy, Chemitec Consulting Oy
p. 040 197 2323, luis.rudolphy(at)chemitec.fi

—————————————————————

Chemitec Consulting Oy on kemiantekniikkaan, prosessinsuunnitteluun, energiateollisuuteen ja ympäristötekniikkaan erikoistunut insinööritoimisto, joka tarjoaa konsultointi- ja suunnittelupalveluita minkä tahansa kokoluokan projekteihin. Yhtiön liikevaihto oli 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja sen kansainvälisessä tiimissä työskentelee 7 henkilöä.

Fimpec on projektijohtamiseen ja suunnitteluun erikoistunut huippuosaaja. Toimimme projektikonsulttina niin teollisuuden ja energia-alan suurissa investointihankkeissa kuin erityisasiantuntijana kiinteistö- ja infrasektoreilla. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 30,3 miljoonaa euroa ja työllistämme yli 350 huippuasiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla.

Fimpec Node – uudenlainen asiantuntija­kumppani kansainvälisiin teollisuus­hankkeisiin

Fimpec Node on uudenlainen palvelu, joka yhdistää kansainvälisen osaamisen ja teollisuuden investoinnit. Se tarjoaa teollisiin projekteihin maa- ja kielikohtaista suunnittelu- ja projektinhallintaosaamista sekä verkostoja. Palvelulla Fimpec haluaa vahvistaa kansainvälistä läsnäoloaan ja palvella entistä paremmin kasvavaa asiakaskuntaansa teollisuudessa ja energiasektorilla myös Suomessa.

Fimpec Group on jatkuvasti mukana teollisuuden laajoissa, kansainvälisissä hankkeissa eri puolilla maailmaa. Yrityksessä on tunnistettu tarve yhdistää hankkeissa entistä tehokkaammin paikallista ja kansainvälistä osaamista.

”Fimpec Node tarjoaa ulkomailla toimiville asiakkaille maa- ja kielikohtaista suunnittelun ja projektijohtamisen osaamista. Samaan aikaan haluamme työllistää entistä tehokkaammin Suomeen ulkomailta hakeutuneita, koulutettuja, huippuosaavia henkilöitä”, kertoo Fimpecin kehitysjohtaja Frans Jokinen.

Uudenlainen työympäristö kansainvälisille osaajille

Frans Jokinen huomauttaa, että Noden taustalla on myös laajempi, työvoiman saatavuuteen liittyvä näkökulma: ”Suomessa asuu, työskentelee ja opiskelee suuri määrä muualta tulleita ihmisiä, jotka eivät pääse käyttämään tietojaan ja taitojaan täysimääräisesti muun muassa kielimuurien vuoksi. Samanaikaisesti useissa teollisuuden hankkeissa on jatkuvasti pulaa osaavista tekijöistä. Me tarjoamme huippuosaajille uusia työllistymismahdollisuuksia ja uudenlaisen tavan toimia.”

”Fimpec Node on täysin kansainvälinen työympäristö, jossa tarjoamme eri kielialueilta kotoisin oleville opiskelijoille ja jo valmistuneille ammattilaisille heidän osaamistaan vastaavaa työtä. Arvostamme kaikkea, mitä he voivat tarjota meille, kuten kielitaitoa ja kokemuksia monikulttuurisista työympäristöistä sekä heidän kykyään ottaa haltuun muuttuvia tilanteita”, sanoo Ana Reinbold, joka rakentaa Fimpecissä Node-tiimiä.

Brasiliasta kotoisin oleva Ana on opiskellut ja työskennellyt Saksassa ennen Suomeen muuttoaan vuonna 2018. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän työskenteli Fimpecillä laajassa teollisuusprojektissa Saksassa.

Tietotaitoa Euroopan ja läntisten markkina-alueiden erityispiirteistä

Fimpec Node tiimeineen ja verkostoineen pystyy tarjoamaan kansainvälisesti toimiville asiakkaille asiantuntemusta ja osaamista sekä Suomessa että ulkomailla. Palvelu sopii yhtä hyvin kansainvälisille suomalaisyrityksille kuin Suomeen tuleville kansainvälisille yrityksille.

”Fimpecin strategiana on kansainvälistyä ja palvella kasvavaa asiakaskuntaa teollisuus- ja energia-toimialoilla, joten tällainen palvelu sopii luontevasti osaksi toimintaamme. Jo tällä hetkellä meillä on toimistot Chilessä, Ruotsissa, Saksassa, Uruguayssa ja Virossa. Fimpec Nodella on tärkeä rooli, kun kasvamme kansainvälisesti”, Fimpec Groupin toimitusjohtaja Jukka Nieminen sanoo.

Otaniemi veti puoleensa, koska siellä opiskelee ja työskentelee eri alojen lahjakkuuksia.

”Haluamme rakentaa kansainvälisen, monikulttuurisen työympäristön ja kehittää myös aivan uudenlaista työnteon kulttuuria”, sanoo Ana Reinbold.

”Fimpec Nodessa kielikysymys ei rajoita tekemistä, vaan jokainen pääsee hyödyntämään ammattitaitoaan. Otaniemi oli luonteva valinta toiminnan aloittamiseen, koska kyseessä on vilkas ympäristö, joka on täynnä Fimpecin tavoittelemia kunnianhimoisia kansainvälisiä opiskelijoita ja kokeneita ammattilaisia. Heidän avullaan pystymme luomaan siltoja uusiin kohdemaihin ja laajentamaan toimintaamme”, hän jatkaa.

Fimpec Node on uudenlainen, verkostoituva työympäristö kansainvälisille osaajille. Ensimmäinen Fimpec Node aloitti toimintansa Espoon Otaniemessä marraskuun alussa. Node tulee työllistämään 20–30 henkilöä.

(Kuvassa ylhäällä Frans Jokinen ja Ana Reinbold Aalto Talent Expo 2022 -tapahtumassa Otaniemessä 10.11.2022)

Lisätietoja

Frans Jokinen, p. 358 45 359 4828 tai frans.jokinen@fimpec.com
Ana Reinbold, p. +358 (0) 44 780 5733 tai ana.reinbold@fimpec.com

» Fimpec Node -sivulle


Fimpec on projektijohtamiseen ja suunnitteluun erikoistunut huippuosaaja. Toimimme projektikonsulttina niin teollisuuden ja energia-alan suurissa investointihankkeissa kuin erityisasiantuntijana kiinteistö- ja infrasektoreilla. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 30,3 miljoonaa euroa ja työllistämme yli 350 huippuasiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla.

 

Fimpec mukana Pohjanmaan Teollisuus -tapahtumassa

Fimpec osallistuu 23.–24.11. Pohjanmaan Teollisuus -ammattitapahtumaan Vaasassa. Tervetuloa tapaamiseen ja haastamaan asiantuntijamme hyviin keskusteluihin!

Projektijohtamiseen ja suunnitteluun erikoistuneet huippuosaavat tiimimme ovat mukana lukuisissa teollisuuden ja energia-alan investointihankkeissa eri puolella Suomea. Siksi uskallamme väittää, että myös täällä jaamme tietoa, kokemuksia ja uusia näkemyksiä, joiden avulla tulemme yhdessä kanssasi ratkaisemaan tämän hetken ja tulevaisuuden kysymyksiä.

Messuosastollamme A702 ovat paikalla Juha Katainen, Jorma Paananen ja Pasi Varkila.

Pohjanmaan Teollisuus on kaksipäiväinen ammattitapahtuma, joka kokoaa yhteen kärkiosaajat, asiantuntijat ja ajankohtaisimmat aiheet teollisuuden aloilta.

  • Tapahtuma on avoinna ke 23.11.2022 klo 10–17 ja to 24.11.2022 klo 9–15
  • Fimpecin osastotunnus on A702.

Fimpec Energiamessut 2022 -tapahtumassa

Fimpec osallistuu 25.–27.10. Tampereella järjestettävään Energiamessut 2022 -tapahtumaan. Meidät löydät osastolta A918. Tervetuloa keskustelemaan asiantuntijoidemme kanssa ja kuulemaan energia-alaa palvelevista rakennuttamis- ja suunnittelupalveluistamme. Asiantuntijoistamme Antti Lahtinen esiintyy myös VOIMA-lavalla ke 26.19. klo 13. kertoen erityisesti uusien teknologioiden projekteistamme.

Energiamessut on joka toinen vuosi järjestettävä alansa suurtapahtuma, joka esittelee energiantuotannon ja -teknologiat investointihankkeista laitosten käyttöön ja kunnossapitoon sekä energiatehokkaat ja kestävän kehityksen ratkaisut teollisuudelle ja kiinteistöille. Kestävien ja älykkäiden energiaratkaisujen lisäksi tapahtuma pureutuu ilmastonmuutokseen ja päästöjen hillintään. Energiatuotannon ja -teknologioiden päätapahtumalla on takanaan 30 vuoden historia.

Nähdään Tampereella!

Lisätietoja tapahtumasta: energiamessut.expomark.fi

Fimpecille suuri tehdas­suunnittelu­toimeksianto Valmetin Shotton-projektiin

Fimpec ja Valmet ovat sopineet laajasta tehdassuunnittelutoimeksiannosta, joka koskee OCC-, massankäsittely- ja ulkopakkauskartonkilinjaa (PM3), jotka Valmet toimittaa Eren Paperin Shotton Mill -osakeyhtiölle Iso-Britanniaan. Fimpecin toimeksianto kattaa neljän osa-alueen suunnittelun.

Fimpec vastaa projektissa OCC-alueen, massankäsittelyn ja konelinjan tehdassuunnittelusta sekä erillistoimeksiannoilla kemikaaliosaston sekä konelinjan pienputkistojen suunnittelusta. Tehtävät sisältävät prosessisuunnittelun, laitossuunnittelun, teräsrakennesuunnittelun, automaatiosuunnittelun ja prosessi-ilmastoinnin suunnittelun.

Tuhansien työtuntien suunnittelu-urakka

”Fimpecille kyseessä on mittava projekti, joka työllistää useamman kymmenen henkilöä tulevan vuoden aikana. Huippuvaiheessa suunnittelua tekee jopa 50 henkilöä. Kokonaisuudessa työn laajuus on kymmeniä tuhansia tunteja”, arvioi johtaja Harri Soininen (Director) , joka toimii hankkeen projektipäällikkönä Fimpecissä.

Suunnittelua tehdään Fimpecin eri toimipaikoissa. Pääpaino on Kouvolassa, mutta projekti työllistää suunnittelijoita myös muissa toimistoissa, kuten Turussa ja Jyväskylässä.

”Olemme organisoineet projektin siten, että suunnitteluorganisaatio on pyritty pitämään selkeänä ja tehokkaana. Kemikaaliosaston ja pienputkiston suunnittelu viedään läpi omina projekteinaan tietenkin synergiaetuja hyödyntäen. Kemikaaliosaston projektia vetää Kai Kuoppa ja pienputkistoja vetää Mika Eväsoja. Itselleni tämä on mielenkiintoinen paluu suuren paperitehdashankkeen pariin pitkästä aikaa – ja vieläpä tutulle tehtaalle. Välissä olen ollut mukana sellutehdasprojekteissa”, Soininen kertoo.

Jatkoa Valmetin ja Fimpecin pitkälle yhteistyölle

Shottonin projektiin liittyvät suunnittelutyöt ovat jatkoa Valmetin ja Fimpecin pitkään jatkuneelle yhteistyölle. Viime vuosikymmeninä Fimpec on osallistunut useiden Valmetin hankkeiden tehdassuunnitteluun.

”Tehdassuunnittelun tilaaminen Fimpeciltä oli luonnollinen jatko aiempaan vastaavanlaiseen projektiin. Yhteistyö heidän kanssaan on ollut sujuvaa”, sanoo vanhempi projektipäällikkö (Senior Project Manager) Petri Aspholm Valmetilta.

”Fimpecin näkökulmasta tätä ja aikaisempia projekteja tehtäessä on ollut hieno huomata, kuinka suunnittelusynergia sattuu välillämme kohdalleen. Molempien osaaminen ja tietämys yhdistyy projekteissa tehokkaaksi projektoinniksi Toinen tärkeä asia on hyvä tiimihenki. Projektia viedään eteenpäin yhtenä joukkueena”, Soininen sanoo. Hän huomauttaa vielä, että itse tehdasaluekin on kaikkinensa tuttu Fimpecille.

”Olemme tehneet Shottonin tehdasta koskevia projekteja jo 1990-luvulta lähtien, joten tunnemme alueen entuudestaan hyvin. Tästäkin kokemuksesta on hyötyä toimeksiannon läpiviennissä.”

Tulevaisuudessa Ison-Britannian suurin ja teknisesti edistynein

Uusi ulkopakkauskartonkikone tekee Shottonin paperitehtaasta Ison-Britannian suurimman ja teknisesti edistyneimmän. Valmetin toimittaman OCC-, massankäsittely- ja ulkopakkauskartonkilinjojen tilaukseen sisältyvät laajamittaiset automaatiojärjestelmät, palvelut ja teollisen internetin ratkaisut. Uusi ulkopakkauskartonkilinja (PM3) tuottaa korkealaatuisia ja erikoistuneita kartonkilajeja ja käyttää sataprosenttisesti kierrätettyä paperia. Tehtaan käynnistyminen on suunniteltu vuodelle 2024.

Kartonkikoneen viiran leveys on yli 10 metriä ja se tuottaa testliner- ja fluting-lajeja neliömassa-alueella 70–135 g/m2. Koneen suunnittelunopeus on 1 800 m/min ja vuotuinen kapasiteetti noin 700 000 tonnia.

Shotton -projektista ja toimituksen teknisistä yksityiskohdista löytyy lisätietoaValmetin tiedotteesta, joka on julkaistu 4. toukokuuta 2022:

» Valmet toimittaa Eren Paperin Shottonin tehtaalle Isoon-Britanniaan OCC-, massankäsittely- ja ulkopakkauskartonkilinjat sisältävän tilauksen


Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatiojärjestelmiin ja virtauksensäätöön liittyvillä ratkaisuilla Valmet palvelee prosessiteollisuutta aiempaa laajemmin. Valmetin palveluksessa on 17 000 ammattilaista.

Eren on monella alalla toimiva perheyhtiö, joka on perustettu vuonna 1969. Sen pääkonttori sijaitsee Turkissa Istanbulissa. Yhtiöllä on liiketoimintaa paperi-, pakkaus-, sementti-, energia-, vähittäismyynti- ja satama-alalla. Eren Paperin Shotton Mill -osakeyhtiö on osa holdingyhtiö Ereniä.

Fimpec on projektijohtamiseen ja suunnitteluun erikoistunut huippuosaaja. Toimimme projektikonsulttina niin teollisuuden ja energia-alan suurissa investointihankkeissa kuin erityisasiantuntijana kiinteistö- ja infrasektoreilla. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 30,3 miljoonaa euroa ja työllistämme yli 350 huippuasiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla.

Fimpec vahvistaa kau­kolämmön ja -jäähdytyksen palveluitaan

Helenin DHC verkkojen suunnittelun ja rakennuttamisen tiimi Fimpecille

Helenin DHC- (eli DistrictHeating&Cooling) verkkojen suunnittelun ja rakennuttamisen tiimi, johon kuuluu neljä henkilöä, siirtyy Heleniltä 1.9. alkaen Fimpecille. He aloittavat ns. vanhoina työntekijöinä ja tulevat tekemään samoja työtehtäviä kuin ovat tähänkin saakka tehneet. He liittyvät Fimpecin energiatiimiin Helsingin toimipisteeseen.

Tiimin siirtyminen tukee Fimpecin olemassa olevaa kaukolämpöverkko-osaamista, jota on Fimpecillä edustanut erityisesti jo Viron yhtiö HeatConsult Oü. ”Uusi tiimi ja sen erityisosaaminen mahdollistavat DHC-verkkopalveluidemme laajemman myynnin”, toteaa Fimpecin energialiiketoiminnan liiketoimintajohtaja Jarno Rannikko.

Tiimin siirtyminen tarkoittaa Fimpecille uusien työntekijöiden lisäksi myös osan Helenin DHC-verkkopalveluiden työkannasta siirtymistä Fimpecin hoidettavaksi. Muutos tulee lisäksi syventämään yhteistyötä talon eri osastojen välillä. Näin syntyy hyvä pohja lähteä rakentamaan Fimpecin kaukolämpöön ja -jäähdytykseen liittyvien palvelujen tarjontaa eteenpäin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

”Kaukolämpö- ja -jäähdytysverkkojen suunnittelun, rakennuttamisen ja dokumentoinnin palvelusopimus syventää Helenin ja Fimpecin välistä kumppanuutta. Kumppanuus tukee Helenin strategiaa ja keskittymistä ydinliiketoimintaan vahvistaen kaukolämpö- ja -jäähdytysverkkojen omaisuudenhallintaa. Olen vakuuttunut Fimpecin kyvykkyydestä ja tahtotilasta kehittää palvelukumppanuutta Helenin kanssa sekä samalla koko energiaverkkoalaa”, kuvailee yhteistyötä Helenin Head of Energy Platform Lauri Utriainen.

Lisätiedot

Jarno Rannikko, liiketoimintajohtaja, energia, Fimpec
jarno.rannikko@fimpec.com
Puh. 050 575 1716

Lauri Utriainen, Head of Energy Platform, Helen
lauri.utriainen@helen.fi
Puh. 040 744 6516


Fimpec on projektijohtamiseen ja suunnitteluun erikoistunut huippuosaaja. Toimimme projektikonsulttina niin teollisuuden ja energia-alan suurissa investointihankkeissa kuin erityisasiantuntijana kiinteistö- ja infrasektoreilla. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 30 miljoonaa euroa ja työllistämme yli 350 huippuasiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla. https://fimpec.com/

Helen Oy tarjoaa helpompaa ja mutkattomampaa arkea yli 550 000 asiakkaalle Suomessa. Lämmön, jäähdytyksen ja sähkön lisäksi tarjoamme ratkaisuja alueelliseen ja uusiutuvaan energiaan, älykkäisiin kiinteistöihin sekä sähköiseen liikenteeseen. Kehitämme fiksumpaa hiilineutraalia energiajärjestelmää, jonka avulla jokainen voi tuottaa, käyttää ja säästää energiaa ympäristöä kunnioittaen. Tavoitteemme on saavuttaa energiantuotannossamme sataprosenttinen hiilineutraalius 2030. Yhdistetään voimat ja tehdään uuden energia-aikakauden mahdollisuuksista totta. https://www.helen.fi