Joulu on antamisen aikaa ja haluamme kantaa yhteiskunnallista vastuutamme aiempien vuosien tapaan ohjaamalla joululahjoihin varattavan rahasumman Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Punaisen ristin järjestämään Hyvä joulumieli -keräykseen. Keräyksen varat ohjataan kotimaassamme asuville vähävaraisille lapsiperheille 70 euron arvoisilla ruokalahjakorteilla.

Valitsimme Hyvä joulumieli -keräyksen vuoden 2019 lahjoituskohteeksi, koska arvopohjaamme on valettu vastuullisuus ja sen pohjalta haluamme kohdistaa tuen sitä tarvitseville. Tavoitteenamme on tuoda joulumieli myös niihin koteihin, joissa joulua ei olisi muuten mahdollista juhlia ja samalla tukea osaltamme lasten ja nuorten etenemistä tulevaisuudessa kohti unelmiaan.

Palaa uutisiin