Juha Kempin työura CTS Engtec Oy:ssä eli silloisessa Teollisuussuunnittelu Oy:ssä alkoi 23.8.1983. Yritykseen hänet toi alun perin halu muuttaa pois Helsingistä, jonne oli päätynyt töihin valmistuttuaan Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta koneenrakennuksen osastolta diplomi-insinööriksi vuonna 1981. Luonto- ja eräihmiseksi itseään luonnehtiva Kemppi halusi lähemmäs luontoa ja kotiseutua. Tosin lupaavalta vaikutti myös tuleva työnantaja.

– CTS Engtecin perustajiin kuulunut Heikki Hakala sanoi työhaastatteluni lopuksi että ”palkkakehitys on nopeaa ja tulevat työsi haasteellisia, jos tulet meille”. Oli se sen verran hyvä myyntipuhe, että päätin hyväksyä tarjouksen enkä ole päivääkään katunut tekemääni ratkaisua, Kemppi muistelee hyväntuulisesti.

Hakalan lupaus piti myös paikkansa. Haastavia, mutta myös kiinnostavia ja erilaisia tehtäviä on Kempille yrityksessä riittänyt.

– Aloitin työt tutustumalla asiakkaisiin, osallistumalla myyntityöhön ja piirustuspöydän äärelläkin ehdin välillä autella. Parissa vuodessa työtehtävät muotoutuivat sitten niin, että minusta tuli osastopäällikkö, jonka vastuulla olivat teräsrakennesuunnittelu ja lujuuslaskenta. Siinä tehtävässä kului parikymmentä vuotta, jotka olivat tosi kiinnostavia ja mutta myös rankkoja. Mieleen on jäänyt silloisten alaisten arvostus ja heiltä saamani kehut esimiehen tehtävien hyvästä hoitamisesta. Koin kuitenkin, että 20 vuotta osastopäällikkönä alkoi olla kylliksi.

Uusi ura löytyi myyntitehtävistä

Kempin tehtävät vaihtuivatkin vuonna 2003, kun Heikki Hakala lähti eläkkeelle. Kemppi siirtyi hänen seuraajakseen myyntipuolelle ja niissä tehtävissä hän on pysynyt siitä lähtien.

– Myyntityöhön on kuulunut paljon mielenkiintoisia kauppoja ja projekteja sekä paljon matkustamista ulkomailla. Erityisen tutuksi tulivat Venäjän markkinat, joissa minulla oli vastuullinen rooli vuosina 1999–2014. Pietariin perustettua konttoriakin ehdin vetää vuodesta 2011 helmikuuhun 2014 saakka, jonka jälkeen palasin myyntitehtäviin Kouvolaan, hän kertoo.

Myyntitehtäviin siirtyminen tarkoitti myös työn luonteen muuttumista. Kun osastopäällikkönä oli vastuussa suuresta määrästä alaisia, myyntityötä tehtiin itsenäisesti ja paljon yksinkin. Toisaalta verkostoituminen asiakkaiden kanssa oli Kempin mukaan työssä suuri rikkaus.

– Olen luonteeltani sosiaalinen ja tullut asiakkaiden kanssa aina hyvin toimeen. Se on tärkeää, sillä henkilökohtaisten kontaktien ja luottamuksellisten suhteiden luominen on näissä tehtävissä hyvin olennainen asia. Toinen tärkeä asia on ollut hyvä yhteistyö ja keskinäinen luottamus yrityksen muun johdon ja erityisesti toimitusjohtaja Antti Lukan kanssa.

Työvuosiin mahtuu tietenkin paljon muutakin. Kemppi oli muun muassa yrityksen osaomistaja pienellä osuudella vuosina 1993–2004 sekä yrityksen varatoimitusjohtaja vuosina 2005–2010.

CTS Engtec on osannut muuttua ja kehittyä

Omassa työssään tapahtuneiden muutosten lisäksi Kemppi on elänyt mukana myös suurimman osan vuonna 1973 perustetun CTS Engtecin vaiheista. Hänen aikanaan yritys on elänyt kasvuvaiheita, mutta myös suhdanteista johtuvia vaikeampia vuosia. Vaihtuneet ovat niin yrityksen omistajat kuin nimikin. Yleiskuva on Kempin mukaan ollut kuitenkin se, että CTS Engtec on ollut kaiken aikaa hyvä ja ammattitaitoinen yhtiö.

– Meillä on ollut jatkuvasti vahva asema metsäteollisuudessa ja energia-alalla sekä hyvä ja luotettava maine esimerkiksi suurten metsäyhtiöiden silmissä. Ihan viime vuodet ovat minusta olleet erityisen mielenkiintoisia. Isojen hankkeiden lisäksi olemme laajentaneet toimenkuvaamme ja hankkineet yrityskaupoilla uusia resursseja ja osaamista. Omalta osaltaan Smaragdus-konsernin tulo omistajaksi vuonna 2017 on luonut pohjaa tälle kehittämiselle ja kasvulle, hän luonnehtii.

Yksi CTS Engtecin vahvuus Kempin mielestä on ollut kyky vastata ajassa tapahtuviin muutoksiin. Tämä on näkynyt sekä osaamisessa että työtavoissa.

– Kun aloitin työt yrityksessä, suunnittelu tapahtui edelleen pääasiassa piirustuspöydällä ja sopimusasioita hoidettiin fakseilla. Iso muutos alkoi 1980-luvun loppupuolella, kun ensimmäiset CAD-ohjelmat otettiin käyttöön. Niitä seurasivat esimerkiksi Finnsap-ohjelmat lujuuslaskennassa, toimisto-ohjelmat ja 3D-ohjelmat, joiden hyödyntämisessä olemme olleet edelläkävijöitä Suomessa. Yhteydenpitokin koki valtavan muutoksen internetin ja älypuhelinten myötä.

– Samalla tavalla olemme osanneet kehittää osaamistamme meille tärkeän metsäteollisuuden muuttuessa. Siellähän vallitsee nykyään kaksi megatrendiä eli paperin kysynnän väheneminen ja muun muassa verkkokaupan kasvun aiheuttama pakkauskartongin valtava kysyntäloikka. Tässä kehityksessä olemme pysyneet mukana ja siirtyneet suunnittelemaan paperikoneiden sijaan uusia kartonkikoneita, paperikoneiden muutoksia kartonkikoneiksi sekä kartonkikoneille raaka-ainetta tuottavia sellutehtaita. Tällä saralla työtä riittää myös jatkossa.

Kemppi on varma myös siitä, etteivät muutokset ole loppumassa. Koronan vauhdittama ja digitalisaation mahdollistama muutos kohti etätyötä on tästä yksi esimerkki.

– Suunnitteluohjelmat jatkavat kehitystään ja jo nyt esimerkiksi Teams ja Zoom mahdollistavat yhteydenpidon ja kokousten järjestämisen virtuaalisesti. Uskonkin, että tulevaisuudessa konttoreilla työskentelee enää 20–30 prosenttia henkilöstöstä ja loput tekevät työtä etänä. Tämä kehitys voi olla myös CTS Engtecille hyödyksi uusia osaajia rekrytoitaessa, sillä Kouvola ei kiinnosta kaikkia asuinpaikkana, vaikka yritys työpaikkana kiinnostaisikin.

Nyt on oikea aika

Eläkeikä Juha Kempillä tuli täyteen jo vähän yli vuosi sitten lokakuussa 2019. Vielä tuolloin hän ei malttanut jäädä töistä pois, koska vireillä oli mielenkiintoisia ja suuria projekteja. Nyt ne on kuitenkin saatu vietyä niin pitkälle, että Kemppi sanoo olevan oikea aika keskittyä muihin asioihin.

– CTS Engtecillä on hyvä ja asiantunteva myyntiporukka, vuodesta 2020 näyttää tulevan tuloksenkin osalta kohtuullisen hyvä ja kaikkiaan yrityksen tulevaisuus näyttää hyvältä. Siten eläkkeelle voi siirtyä hyvillä mielin. Toisaalta tuntuu, että nyt on hyvä aika keskittyä muihin asioihinkin, kun kunto on edelleen hyvä.

Näistä muista asioista yksi on yli muiden. Se on metsästys.

– Olen harrastanut metsästystä yli 50 vuotta ja olen tiiviisti mukana kotiseudullani Lappeenrannan liepeillä toimivan metsästysseura Korkea-Ahon Metsäveikkojen toiminnassa. Takana on liki 30 vuotta seuran sihteerinä ja vuodesta 1984 olen ollut mukana hirviporukassa, jonka jahtipäällikkönä ehdin olla 9 eri kertaa vuoteen 2019 asti. Erä- ja metsästysharrastuksen kautta ovat tulleet myös monet parhaat kaverit, vaikka työkavereissakin on hyviä ystäviä, Kemppi kertoo.

Metsästyksen lisäksi Kemppi toivoo aikaa riittävän aikaisempaa enemmän haulikko- ja etenkin trap-ammunnan harrastamiseen, kalastukseen ja pilkkimiseen, kävelylenkkeihin, hiihtämiseen, lasketteluun,  jääkiekon ja etenkin Saipan seuraamiseen, mökkeilyyn Saimaalla, Savitaipaleella sijaitsevassa kesäasunnossa sekä kahden lastenlapsen kanssa touhuamiseen.

– Ei taida aika riittää kaikkeen….,hän tosin myöntää.


Metsästys on ollut Juha Kempille tärkeä harrastus viimeiset 50 vuotta. Tässä on kaatunut komea 7-piikkinen sarvipää syksyllä 2017.

Palaa uutisiin