Itsenäinen, mielekäs työ: saan käyttää osaamistani ja projekteissa toteutuvat myös ympäristöarvot

”Minulle tärkeintä työssä ovat monipuoliset ja mielekkäät työtehtävät. Tämä toteutuu hyvin Fimpecissä, sillä teemme töitä eri teollisuuden aloille. Koen myös, että nykyinen työni on tärkeää ja merkityksellistä, sillä saan lähes päivittäin tuntumaa siitä, miten teollisuuden ratkaisuja on mahdollista uudistaa, esimerkiksi ottaa käyttöön uusia tekniikoita ja laitteita”, Niina Virtanen kertoo

Ympäristönsuojelu ja ympäristövaikutusten vähentäminen ovat Niinalle läheisiä aiheita. Juuri nyt ne ovat mukana myös häneen työssään laitoshankkeessa, jossa muun muassa kaikki raaka-aineet pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti.

Niina työskentelee prosessisuunnittelun tiimissä. Tehtävät vaihtelevat kaaviotyöskentelystä mitoituslaskelmiin sekä ympäristövaikutusten arviointia varten tehtävistä prosessikuvauksista selvityksien laatimiseen.

”Työni on itsenäistä ja otan mielelläni vastuuta minulle annetuista tehtävistä. Lisäksi minulla on aisaparina minua kokeneempi henkilö, projektipäällikkö Jari Sipola. Jarin kanssa työskentely tarjoaa milloin vain mahdollisuuden keskusteluun ratkaisuista”, Niina kuvailee ja jatkaa:

”Itseohjautuvuus on minulle luonteenomaista. Tähän olen saanut nuoresta pitäen harjaannusta urheilumaailmasta. Urheilulla ja työlläni Fimpecissä on heijastavuuksia puolin ja toisin, molemmat urat tarjoavat hyviä työkaluja menestyä.”

Niin viihtyy kilpaurheilijana yksilö- ja joukkuelajeissa

Niina sanoo olevansa ”puoliammattimainen” kilpaurheilija, jonka ykköslaji on pitkien matkojen hiihtäminen. Hän kuuluu myös Team Eduxiin, joka keskittyy eri pituisten maratonhiihtojen joukkuekisoihin. Kilpamatkat voivat olla jopa 70–90 kilometriä pitkiä vetoja.

”Pistelasku muodostuu joukkuepisteistä. Me sparraamme ja kannustamme toisiamme, sillä vain siten pystymme maksimoimaan tiimille parhaan tuloksen. Yhtenä esimerkkinä onnistumisistamme tänä vuonna on Eduxin sijoittuminen parhaana suomalaisena joukkueena Ski Classics-maraton-cupissa 15. sijalle.

Niina todella pitää kilpailemista ja monista eri urheilulajeista: talvella 2023 hän voitti sisäsoudun Suomen mestaruuden, 6 000 , 2 000 ja 500 metrin matkoilla. Monipuolinen lahjakkuus kilpailee myös pyörällä ja viime kesänä hän osallistui muun muassa Valtteri Bottas Duathloniin elokuussa.

Niina huolehtii valmennuksestaan pääosin itse. Hän kertoo, että menestyksen saavuttamiseksi treenaamisen tulee olla monipuolista.

”Urheilullisen perheemme isä valmensi minua aiemmin, nykyään otan paljon vastuuta itse. Harjoittelen mielestäni riittävän haastavasti, mutta maltillisesti. Muistutan itseäni siitä, että on tärkeää pitää kroppa terveenä ja kuormitus monipuolisena. Kokemuksesta tiedän, että näin pystyn kehittämään useita ominaisuuksiani.”

Tuloksentekijällä on kaksi ammattia hyvässä tasapainossa: päivässä on aina jotain omaa

Tasapaino projekti-insinöörin ja urheilijan roolien välillä onnistuu Niinan mukaan hyvin. Konkreettisesti hän kiittelee muun muassa sitä, että Fimpecissä hänellä on projektien eri vaiheet hyvin tiedossa etukäteen.

”Tiedän mitä missäkin vaiheessa on oltava valmiina eri osa-alueilta ja siten pystyn suunnittelemaan työn rinnalla harjoitusteni ja kilpailujeni aikataulut. Osaan myös jakaa energiaani entistä paremmin. Jos hanke on vaativa ja ratkaisujen työstäminen vie energiaa, pidän harjoituspuolen kevyempänä. Samoin Fimpec joustaa kilpaurani vuoksi ja voin aina sopia kilpailujen aikatauluista. Voin myös tehdä etätöitä, mikä säästää aikaani harjoituskaudella. Ja totta kai hyödynnän lomiani myös kilpailemiseen ja urheilu-urani edistämiseen.”

Niina sanoo elämänsä olevan varsin tasapainoista, ja että hänelle jää aina aikaa ”vain istua ja katsoa tv:tä”. Silloinkin hän tosin tekee neuletöitä.

”Harjoitteluni ja treenini eivät ole pelkkää suorittamista. Minä nautin luonnossa liikkumisesta, suorittaminen on vain osa urheiluelämää. Urheiluun ja kilpailuun minulla on vahva sisäinen palo, haluan koetella omia rajojani. Mutta liikkumisesta ja luonnosta saan aina myös virtaa.”

Kaksi ammattia rinnakkain kuulostaa Niinan sanoittamana tosi houkuttelevalta:

”Jos työpäivä on venynyt pitkäksi, nollaan ajatukset lenkillä – ja joskus mieleen voi tulla jokin idea työasian ratkaisemiseksi. Mutta kun taas olen työn parissa Fimpecissä, saan unohtaa urheilun. Nämä kaksi ammattiani tukevat monella tavoin toinen toistaan.”

» Lue lisää uratarinoita ja katso avoimet tehtävät Ura Fimpecillä -sivulta

Palaa uutisiin