Lokakuussa 2023 Fimpecin vetyliiketoiminnan johtavaksi konsultiksi nimitetyllä Raine Luomasella on runsaasti kokemusta liikkeenjohdon konsulttina toimimisesta, viime vuosina painottuen P2X- ja vetyteknologiaan. Hän on toiminut muun muassa vetyteknologian strategisissa hankkeissa EU:lle, Suomen valtionhallinnolle sekä Gasgrid Finlandille. Luomanen kertoo, että Fimpecissä häntä kiinnostaa erityisesti yhtiön tekemät kokonaisvaltaiset projektit, kasvutavoitteet sekä uuden ja ajankohtaisen tiedon äärellä oleminen. Hän korostaa näkevänsä Power-to-X-palvelut yhtenä yhtiön kasvuntekijöinä.

”Olen hyvin innoissani! Vetyliiketoiminnan kehittäminen on enemmin maratonmatka kuin pikajuoksu. Pääsen ottamaan uusia suuntia asiakkaiden kanssa ja hyödyntämään luovia lähestymistapoja. Luovuus on ehdottomasti yksi superosaamiseni ”, hän toteaa.

”Koen, että Fimpecillä pääsen hyödyntämään osaamistani ja kehittämään liiketoimintaa kestävästi eteenpäin myös kaupallisesti”, Luomanen jatkaa.

”Raine tuo poikkitieteellisyyttä insinööripainotteiseen tiimiimme. Jo ensitapaamisesta lähtien hänestä huokui intohimo vety- ja Power-to-X-alaa kohtaan. Hän kouluttautuu aktiivisesti ja imee itseensä tietoa aiheesta sekä verkostoituu alan tapahtumissa. Hänen asiantuntijuudellaan varmistamme, että meillä on aina viimeisin tieto uusista hankkeista, toimijoista, lainsäädännöstä ja muista alaan vaikuttavista asioista”, mainitsee Jussi-Pekka Kuivala, Fimpec Consultingin energiakonsultoinnin johtaja.

Raine Luomanen on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Hankenista ja hän on suorittanut vetyteknologian opintoja Tampereen yliopistossa.

Palaa uutisiin