CTS Engtec Oy vahvisti myyntiorganisaatiotaan joulukuun puolivälissä, kun Sami Nissinen aloitti energialiiketoiminnan myyntipäällikön tehtävässä. Nissisen tehtäviin kuuluu energialiiketoiminnan myynnin vahvistaminen ja projektitoiminnan kehittäminen. Hän työskentelee Helsingin toimipisteestä käsin.

Jyväskylässä vuonna 2007 kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi valmistuneella Sami Nissisellä on takanaan 15 vuoden monipuolinen kokemus rakennusalalla suunnittelu-, esimies- ja myyntitehtävistä. Tehtävät ovat liittyneet ennen kaikkea energiateollisuuteen, mutta myös laitos- ja prosessisuunnitteluun.  CTS Engtecille hän siirtyi Elomatic Oy:stä ryhmäpäällikön tehtävästä.

– CTS Engtecillä minulle tarjoutuu mahdollisuus keskittyä myyntitehtäviin, mikä on ollut toiveissani. Toisaalta olen seurannut CTS Engtecin kehittymistä vuosien varrella. Se on kasvanut, vahvistanut asemiaan ja kansainvälistynyt. On mielenkiintoista päästä mukaan rakentamaan yhtiötä tässä vaiheessa ja vaikuttamaan siihen, millaiseksi se muotoutuu tulevaisuudessa. CTS Engtec on myös mukavankokoinen organisaatio, joka on riittävän suuri tarttumaan isoihinkin haasteisiin, mutta kuitenkin vielä joustava, nopealiikkeinen ja vaikutusmahdollisuuksia tarjoava, Nissinen kertoo.

– Sami Nissinen tuo CTS Engtecille vahvistusta energialiiketoiminnan keskiöön, jossa hän pystyy monipuolisella osaamisellaan hyödyntämään koko konsernin laajaa energiaosaamista, EPCM-liiketoiminnan johtaja Frans Jokinen toteaa.

Palaa uutisiin